Johtaja Sanna Syrjälä

Markkinaoikeus kielsi 17.2.2020 antamallaan päätöksellä Keskon ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yrityskaupan täytäntöönpano estetään Suomessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitystä ja markkinaoikeuden päätöstä kaupan kieltämisestä ei voida kuitenkaan pitää merkkinä yrityskauppavalvonnan linjan tiukentumisesta.

Markkinaoikeus katsoi Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kieltoesityksen mukaisesti, että Keskon ja Heinon Tukun yhdistyminen olisi olennaisesti estänyt kilpailua päivittäistavaroiden tukkumyynnissä foodservice-asiakkaille, kuten ravintoloille, kahviloille ja hotelleille. Markkinaoikeuden mukaan yrityskauppa olisi johtanut Keskon määräävään markkina-asemaan tai sitä vastaavaan kilpailun olennaiseen estymiseen ja siten hintojen nousuun foodservice-asiakkaille.

Päätöksessä korostui markkinamäärittelyn merkitys

Keskeinen kysymys yrityskaupan kilpailuvaikutusten arvioinnin kannalta oli se, kilpailevatko Keskon ja Heinon Tukun kaltaiset laajaa valikoimaa myyvät yleistukkuliikkeet ensisijaisesti toisia yleistukkuliikkeitä vastaan, vai tuleeko kilpailijoina huomioida myös esimerkiksi erikoistukut tai päivittäistavaroiden valmistajat.

Foodservice-asiakkaat, kuten ravintolat, hankkivat usein tuotteita monilta eri tavarantoimittajilta. Selvästi suurin osa hankinnoista tehdään kuitenkin yleistukuista. Markkinamäärittelyn kannalta keskeistä oli selvittää, missä määrin yleistukkujen asiakkaat pitävät muita tavarantoimittajia vaihtoehtoina yleistukuille. Erityisesti oli selvitettävä, missä määrin asiakkaat siirtäisivät hankintojaan yleistukuilta muille tavarantoimittajille yleistukkujen hinnankorotuksen seurauksena. Tätä tarkoitusta varten virasto toteutti laajan osapuolten asiakkaille suunnatun kyselytutkimuksen sekä hyödynsi Keskon sisäistä aineistoa sen voittamista ja menettämistä asiakkuuksista.

Kyselytutkimukseen, Keskon toteutuneisiin asiakassiirtymiin sekä yleistukkujen katteisiin perustuva niin sanottu critical loss -testi osoitti, että asiakkaat eivät siirtäisi merkittävässä määrin ostojaan muille tavarantoimittajille, vaan yleistukut pystyisivät nostamaan hintojaan kannattavasti. Lisäksi KKV:n selvitykset asiakkaiden hankintojen rakenteesta ja erilaisten tavarantoimittajien tuotevalikoimista viittasivat siihen, että asiakkailla oli vain rajalliset mahdollisuudet korvata yleistukkuhankinnat muilta tavarantoimittajilta.

Markkinaoikeus asettui viraston kannalle katsoessaan yleistukkujen muodostavan oman relevantin tuotemarkkinansa. Markkinaoikeuden mukaan valtaosalla asiakkaista on yksi pääasiallinen tavarantoimittaja, tyypillisesti yleistukku, mikä osoittaa, että asiakkaat eivät ole halukkaita hajauttamaan yleistukuilta tekemiään hankintojaan muille toimijoille. Markkinaoikeus katsoi myös, että asiassa tehtyjen kyselytutkimusten perusteella yleistukut ovat toisilleen korvaavia toimijoita. Myöskään critical loss -testi ei markkinaoikeuden mukaan viitannut siihen, että markkina olisi yleistukkuja laajempi.

Viraston ja yrityskaupan osapuolten välinen näkemysero relevantin tuotemarkkinan määrittämisestä on esimerkki siitä, kuinka yrityksen oma käsitys kilpailukentästä voi erota merkittävästikin siitä, miten kilpailuoikeudessa arvioidaan markkinoita ja yritysten välistä kilpailua. 

Yritykset kokevat usein kohtaavansa kilpailua hyvin moninaiselta joukolta yrityksiä laajalla maantieteellisellä alueella. Kilpailuoikeudellisesti relevanteille markkinoille sisällytetään kuitenkin vain ne kilpailijat, jotka olennaisella tavalla rajoittavat yrityskaupan osapuolten markkinavoimaa.

Keskon ja Heinon Tukun yhdistyminen olisi johtanut määräävään asemaan ja hintojen nousuun yleistukkumarkkinalla

Markkinaoikeus totesi KKV:n tavoin osapuolten yhteenlasketun markkinaosuuden nousevan yleistukkujen toimitusmyynnin markkinoilla hyvin merkittäväksi. Markkinaoikeuden mukaan KKV tekemät selvitykset, kuten osapuolten asiakaskuntien tarkastelu sekä suhteellisia asiakassiirtymiä koskevan analyysit, osoittivat osapuolten olevan läheisiä kilpailijoita.

Virasto ei tehnyt asiassa ekonometristä ennustetta yrityskaupasta seuraavasta hinnankorotuksesta, sillä hintavaikutusten arvioinnissa käytettävät menetelmät eivät soveltuneet foodservice-markkinalle sen ominaispiirteiden vuoksi. Kesko pyrki ns. IPR- ja GUPPI-analyysien avulla osoittamaan, ettei yrityskauppa johda hintojen nousuun, mutta markkinaoikeus ei pitänyt selvityksiä luotettavina niiden soveltuvuuteen ja käytettyihin aineistoihin liittyvien epävarmuuksien vuoksi. Markkinaoikeus piti todennäköisenä, että keskittymän olisi yrityskaupan jälkeen kannattavaa nostaa hintojaan.

Markkinaoikeuden kokonaisarvion mukaan erityisesti keskittymän korkea markkinaosuus, keskittymästä seuraavan markkinaosuuden lisäyksen merkittävyys sekä yrityskaupan osapuolten välisen kilpailun läheisyys olivat omiaan osoittamaan haitallisten kilpailuvaikutusten syntymisen. Lisäksi markkinaoikeus kiinnitti huomiota siihen, että yrityskaupan seurauksena valmiiksi keskittynyt, muutaman yrityksen hallitsema markkina olisi keskittynyt edelleen ja yrityskauppa olisi siten vaikuttanut haitallisesti markkinan rakenteeseen.

Yrityskauppavalvonnan linja ei ole muuttunut: sitoumukset edelleen ensisijainen keino ratkaista kilpailuongelmia

Tämä on ensimmäinen kerta, kun yrityskauppa kielletään Suomessa. Kyseessä on historiallinen päätös, joka on ansaitusti herättänyt kiinnostusta ja keskustelua yrityskauppa- ja kilpailuvalvontaa seuraavien asiantuntijoiden keskuudessa. Yksittäisen tapauksen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä yrityskauppavalvonnan linjauksista.

Yrityskaupan kieltäminen on varsin harvinaista. KKV on esittänyt yrityskaupan kieltämistä ennen Kesko/Heinon Tukku -asiaa kolme kertaa. Kaikissa aiemmissa tapauksissa markkinaoikeus tai sen edeltäjä kilpailuneuvosto on hyväksynyt yrityskaupat ehdollisina. Myös kansainvälisesti yrityskaupan kieltäminen on harvinaista: Euroopan komissio on käsitellyt viimeisen 10 vuoden aikana yli 3 000 yrityskauppaa, joista se on kieltänyt vain 10.

Kieltopäätökset ovat harvinaisia, koska yrityskaupan osapuolet tekevät ennen kaupan solmimista riskiarvion viranomaisen puuttumisesta järjestelyyn ja kaikkein ongelmallisimmat yrityskaupat hylätään jo tässä vaiheessa, eivätkä ne siten koskaan tule kilpailuviranomaisen arvioitavaksi. Tyypillisesti vain sellaiset järjestelyt toteutetaan, jotka voidaan kilpailuongelmien ilmaantuessa hyväksyä kaupallisesti järkevin sitoumuksin. Oikeusprosessia pyritään välttämään, koska se pitkittää käsittelyä ja viivästyttää yrityskaupan täytäntöönpanoa aiheuttaen kustannuksia sekä riskin kaupan kohteen arvon alenemisesta. Samasta syystä yritykset toisinaan luopuvat liian haastaviksi osoittautuneista järjestelyistä kesken viranomaisprosessin.  

Kilpailulain mukaisesti ongelmallisiksi havaitut yrityskaupat pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sitoumuksin. Kilpailijoiden välisissä yrityskaupoissa tämä tarkoittaa käytännössä rakenteellista ratkaisua eli liiketoiminnan tai sen osan myymistä keskittymän ulkopuolelle.

Sitoumusten esittäminen on yrityskaupan osapuolten vastuulla, eikä virasto voi määrätä yrityskaupalle ehtoja, joita yrityskaupan ilmoittaja ei ole hyväksynyt.

KKV esittää yrityskauppaa kiellettäväksi vain silloin, kun se johtaa kilpailun olennaiseen estymiseen, eivätkä osapuolet ole tarjonneet riittäviä ja tehokkaita sitoumuksia, jotka olisivat poistaneet kilpailuongelmat kokonaisuudessaan. Aiemmat viraston markkinaoikeudelle tekemät kieltoesitykset ovat olleet seurausta siitä, että yrityskaupan osapuolten virastolle tarjoamat sitoumukset ovat olleet tehottomia ja alimitoitettuja kilpailuongelmaan nähden. Näissä asioissa markkinaoikeusprosessi olisi voitu välttää, jos osapuolet olisivat tarjonneet virastolle vastaavat sitoumukset, kuin markkinaoikeus lopulta määräsi noudatettavaksi.

Osa yrityskaupoista on kuitenkin luonteeltaan sen kaltaisia, että sitoumusratkaisu ei ole käytännössä mahdollinen. Aiemmissa markkinaoikeuden käsiteltävänä olleissa tapauksissa yrityskaupan osapuolilla on ollut toimintaa useilla markkinoilla, ja kilpailuongelmat ovat kohdistuneet vain osaan kaupan kohteena olleesta liiketoiminnasta. Tällöin on usein mahdollista myydä osia liiketoiminnasta kilpailuongelmien poistamiseksi vaarantamatta yrityskaupan tavoitteita.

Keskon ja Heinon Tukun kohdalla tilanne oli lähtökohdiltaan erilainen. Kesko on foodservice-tukkumarkkinoiden markkinajohtaja ja Heinon Tukku yksi sen pääkilpailijoista jo valmiiksi erittäin keskittyneellä markkinalla. Käytännössä Heinon Tukun koko liiketoiminta keskittyi markkinalle, jossa virasto havaitsi vakavia kilpailuongelmia. Tällaisessa tilanteessa on jo lähtökohtaisesti erittäin vaikea löytää sitoumusratkaisua, koska tehokas sitoumusratkaisu merkitsisi käytännössä samalla yrityskaupasta luopumista. Keskon ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan kieltäminen oli siten ennen kaikkea seurausta kyseisen yrityskaupan luonteesta. Tehokkaan sitoumusratkaisun löytäminen ei ollut mahdollista, toisin kuin aiemmissa markkinaoikeuden tutkittavana olleissa yrityskaupoissa. Kieltopäätös ei ole siten myöskään osoitus siitä, että KKV olisi jollain tavoin tiukentanut linjaansa tai pyrkisi jatkossa kieltämään yrityskauppoja aiempaa useammin.

Tutkinnan osoittaessa kilpailuongelmia yrityskaupan hyväksyminen ehdollisena on edelleen ensisijainen vaihtoehto. Yrityskauppa kielletään vain, jos sitoumusratkaisu ei ole syystä tai toisesta mahdollinen.

Päätös tuli lainvoimaiseksi 18.3.2020. (päivitetty 27.3.2020)